Korjaavat kokemukset apuna eheytymiseen

Mietitkö koskaan, miten menneisyydessä koetut asiat vaikuttavat vielä tässä hetkessä ja tulevaisuuden suunnittelussa meidän toimintatapoihimme, uskomuksiimme tai ajatusmalleihimme? Tai onko persoonamme ja identiteettimme muokkautuneet semmoiseksi, minkälaiseksi olemme elämämme aikana kasvaneet ja oppineet?

 

Lapsuuden ja nuoruuden kokemukset  

Ne ovat osa meitä aina. Monen asian kautta olen alkanut käsittelemään myös kaikkea sitä, mitä minä olen kokenut menneisyydessä. Aiemmin käsittelyni perustui siihen, että annoin anteeksi ihmisille, tapahtumille ja negatiivisille tunteille, sen enempää miettimättä, miksi ne nousivat mieleeni. Nyt käsittelyni perustuu enemmän siihen, mitä ihminen, tapahtuma tai tunne on tukahduttanut minussa, muuttanut minussa. Koitan päästä tilanteen taakse näkemään, miksi asia tapahtui, mitä siitä voin oppia, miten se muutti minua, miksi olen tuntenut turvattomuutta tai riittämättömyyttä.

Ihmisillä on monenlaisia ajatuksia. Häpeänkö sitä, että en olisi pystynyt vastaamaan kaikkiin odotuksiin? Että en olisi osannut pyytää sitä, mitä olisin tarvinnut? Että en olisi osannut tuoda itseäni esille oikein? Osaanko antaa anteeksi itselleni? Olenko vuosien varrella tukahduttanut itseäni, etten ajattelisi ja kokisi näitä uudelleen, ettei nämä asiat tulisi mieleeni enää? Olenko sen takia suorittanut elämääni, pitänyt itseni kiireisenä, käyttänyt päihteitä, ettei kerkeäisi pysähtyä ja miettiä asioita? Määritänkö itseni sen perusteella, mitä olen kokenut lapsuudessa ja nuoruudessa? Jokaisen olisi hyvä kysyä itseltään näitä asioita.

Sisäinen lapsi

Koen, että olen nyt vasta kasvanut tai kasvamassa semmoiseksi aikuiseksi, joka voi kantaa ne kaikki tunteet, mitä lapsuudessa ja nuoruudessa en ole jostain syystä näyttänyt. Sitä, mitä lapsi tarvitsee ja että lapsen tarpeet tulisi tyydytettyä. Että olen nyt tukemassa sitä hämmentynyttä osaa minussa, joka tarvitsee ja ansaitsee sen kaiken huolenpidon, turvallisuuden tunteen, välittämisen, rakastamisen, ja sen, että hänelle kerrotaan kuinka tärkeä ja ainutlaatuinen hän on. Että olen sanomassa, että on ok, vaikka kaikki ei ole mennyt hyvin ja kaikki tulee menemään hyvin silloin, kun tuntuu huonolta. Ja ettei kukaan ole yksin ja apua ja tukea voi aina pyytää. 

Ja kuinka voimauttavaa ja vapauttavaa se onkin ollut. Päästä yhteyteen oman sisäisen lapsen kanssa. Mitä enemmän sitä teen, sen valoisampana hänet näen sisälläni. Sen iloisempana, onnellisempana. Olen niin kiitollinen siitä oivalluksesta, että irtipäästäminen ja anteeksi antaminen eivät ole ainoita toimenpiteitä ja vaihtoehtoja omalla polullani, vaan voin myös itse vaikuttaa omiin kokemuksiini ja tunteisiini ja ikään kuin kokea niitä uudelleen.

 

Vaikka lapsuudessani ja nuoruudessani on ollut myös tosi paljon eheyttä, kaikkea hyvää ja onnellisuutta, itkettää ja on rankkaa kirjoittaa tätä. Osaltaan tämä pintauttaa surua, häpeää ja turvattomuutta. En kirjoita tätä katkeruuttani tai syyttelyn takia, vaan oman itseni eheytymisen vuoksi. Olen kiitollinen kaikesta kaikille elämääni vaikuttaneille kun olin lapsi ja nuori, ja kaikki heistä ovat varmasti tehneet parhaansa silloin. Ja jokainen kokee asiat oman todellisuuden kautta, joku asia tuntuu toiselle hankalalta ja toiselle ei. Eihän nämä kokemukset olisi minulle tulleet, jos en olisi niitä kestänyt tai jos en saisi niitä nyt jälkikäteen korjattua. Uskonkin, että yksi elämäntehtävistäni tässä ajassa on katkaista ja puhdistaa itseäni, etteivät nämä jatku taakkakertyminä sukulinjassa.

Korjaavat kokemukset

Korjaavat kokemukset ovat yksi tärkeimmistä asioista asian tiedostamisen jälkeen, kun haluaa eheyttää itseä. Traumaattiset kokemukset jokaisen omassa todellisuudessa heijastavat vielä aikuisiälläkin toimintoihimme. Häpeä, turvattomuus, riittämättömyyden tunne. En edes tiedä, mistä kaikesta nämä tunteet minulle ovat tulleet, mutta ne on seurannut minua ihan jokapäiväisessä elämässä aina aika ajoin, vaikka ei päälle päin välttämättä uskoisikaan. Menettämisen pelkona, alisuorittamisen tunteena, omien tekemisien selittelynä ja jopa peittelynä, suorittamisena ja nimen omaan suorittamisena, hirveällä määrällä tekemistä, olen hankkinut materiaalilla mielihyvää, itsensä piiskaamisella, itsensä vähättemisellä, itsensä kuuntelemisen torjumisella...

En ole halunnut herätä siihen todellisuuteen, koska varmaan olen pelännyt sitäkin. Olen tuntenut häpeää siitä, mikä ei edes ole minun vika. Vaikka ei kenenkään muunkaan vika, mutta vähiten minun. Vaikka aina olen tiennyt, että on jotain muuta, ja välillä olenkin panostanut sen etsimiseen. Luulen, etten ole aiemmin ollut valmis kohtaamaan sitä kaikkea. Ja olen kuorinut itseäni kerros kerrokselta auki. Nyt koen olevani siinä pisteessä, että se jokin sisälläni alkaa itse jo kuorimaan pois viimeisiä kerroksia, sen verran auki olen jo. 

Korjaavien kokemuksien kanssa minun tapani on seuraava. Kun mieleeni tulee ikävä muisto, menen "viisaana aikuisena" muistoon mukaan. Olen niin sanotusti lohduttajana ja tsempparina itselleni siinä tietyssä muistossa. Helpotan taakkaa itseltäni ja puran tunnetta ollessani tukihenkilönä itselleni. Joskus teen sen ihan pikaiseltaan siinä hetkessä, kun muisto tulee mieleeni, joskus kirjoitan asian ylös ja panostan tekemiseen ajan kanssa omassa rauhassa. Mutta en tuomitse, en vähättele. Vaan kannustan, lohdutan, tsemppaan ja sanon että kaikki on hyvin. Olen myös aloittamassa opintoja tunnekehon hoidosta, mikä vaikuttaa erittäin lupaavalta avulta haitallisten tunteiden ja traumojen purkamisessa, mutta kerron siitä lisää myöhemmin.

Olen kiitollinen kaikesta minulle tapahtuneesta, koska ilman sitä en olisi tässä. Muuten en olisi tällainen, mitä nyt olen. Tämä polku minun on kuljettava, että minusta kuoriutuu se ihminen, joksi minun kuuluu tulla. Haluan rohkaista sinuakin kohtaamaan lempeydellä ikäviä muistoja ja tunteita. Muutoksia ei välttämättä näe heti, kokonaisuus muuttuu pikkuhiljaa.

Ollaan armollisia itsellemme.

Eheyttävin terveisin<3 Johanna