Erityisen herkkä ihminen

Ihana, kamala erityisherkkyys. Miten sinä kuvailisit erityisherkkyyttä? Itse koen erityisherkkyyden lyhyesti kuvailtuna niin, että tuntee ja kokee herkästi ja paljon. Tuntee ja kokee paljon asioita itsestä, mutta myös muista ihmisistä ja ympäristöstä yleensä. Tiedostamatta se voi olla kuormittavaa, mutta parhaimmillaan antoisaa ja merkityksellistä.

 

"Diagnoosina" erityisherkkyys

Minä olen erityisherkkä. Voi kuinka iso kivi sydämeltäni putosikaan, kun ystäväni aikoinaan linkkasi minulle jutun erityisherkkyydestä ja huomasin siinä olevan useita samoja piirteitä kuin itsessäni. Aloin tutkia aihetta ja palaset alkoivat loksahdella kohdilleen. Olin puhunut läheisilleni siitä, kuinka helposti rakennan suojakuorta ympärilleni ihan tiedostamattakin, mutta en ollut tajunnut tekeväni sitä myös itseäni vastaan. 

Ihmettelin kyllä usein, miksi olen niin uupunut, miksi minusta yhtäkkiä tuntuu tältä ja miksi minulla on välillä niin hämmentynyt olo. Tukahdutin näitä kysymyksiä mieleni syövereihin, niin syvälle, etten kuullut niitä enää. Elin elämääni suorittaen ja oikein haalasin tekemistä itselleni, etten vaan pysähtyisi kuuntelemaan, mitä minulla olisi itselleni sanottavana. Tein paljon töitä, näin kavereita, kävin juhlimassa, harrastin. Saatoin jopa vaihtaa verhoja melkein viikottain kotona, jos en muuta keksinyt.

Kunnes uuvuin. Uuvuin esittämään iloista ja reipasta ulkomaailmalle. Uuvuin olemaan suorittaja. Kehoni oli viestinyt asiasta minulle monta kertaa, mutta en halunnut kuunnella. Laukkasin lääkärissä epämääräisten vatsakipujen kanssa monta kertaa, mihin ei kuitenkaan löytynyt varsinaista vastausta. Kunnes lääkäri kysyi minulta "onkohan sinulla stressiä tai onko sinulla muuten asiat hyvin?". Silloin romahdin. Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaikka toisaalta vastaus oli itsestään selvä. Purskahdin lohduttomaan itkuun ja sanoin, että kaiken pitäisi kyllä olla hyvin, mutta mikään ei tunnu hyvältä. 

 

Uupumus, burn out

Uupumus, lievä masennus. Niin luki lääkärin todistuksessa. Olin järkyttynyt. Minäkö? Minähän olen niin iloinen ja reipas! Noh, levätään pari viikkoa niin kyllä se siitä, ajattelin. Mutta siitähän se alamäki vasta alkoi. Oli todella vaikea myöntää itselleen, että olen oikeasti uupunut ja tarvitsen lepoa. Että tästä ei suorittamalla pääse yli. Vaan ajan kanssa. Huonoina päivinä ainut asia mitä sain aikaiseksi, oli koirien ulkoilutus. Luojan kiitos minulla oli koirat, jotka patistivat ulkoilemaan.

Olin yhteensä sairaslomalla muutaman kuukauden. Tuona aikana pahimman jälkeen aloin tutustumaan itseeni. Tutkimaan ja haalimaan tietoa mieleen liittyvistä asioista ja siitä, millä keinoin ihminen voisi itse auttaa itseään voimaan paremmin. Tutustuin joogan maailmaan, self help-kirjoihin, osallistuin hyvinvointiin liittyville verkkokursseille ja ennen kaikkea, sovelsin oppeja itseeni ja annoin aikaa itselleni. yritin meditoida, mutta mieleni ei ollut ollenkaan valmis siihen vielä silloin. Tutustuin luontaishoitoihin, ja kävin ensimmäistä kertaa energiahoidossa ja kanavoinnissa.

Vieläkin uuvuin helposti, ja matka oli hidas. Ensimmäistä kertaa olin kuitenkin itselleni armollinen. Ensimmäistä kertaa käännyin sisään päin ja kysyin itseltäni, mitä minulle kuuluu? Miten minä voin? Mitä minä haluan? Kävin säännöllisesti terveyskeskuksen psykologin juttusilla ja lopulta aloitin myös terapian. Sen kautta aloin tutustumaan itseeni vieläkin syvemmin ja perusteellisemmin. Huomasin, etten oikeasti itse edes kunnolla tiennyt, kuka olen. Perustin ajatukseni itseeni ainoastaan peilaamalla ulkomaailmaa.

Koen, että uupumukseen johti moni asia elämässäni. Olin kokenut paljon, niin ihmissuhteissa, työssäni ja vapaa-ajalla. Koin joissain eri vaiheissa elämääni kiusaamista ja niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa, eikä asiaa auttanut yhtään se, miten itse piiskasin itseäni... Vaikka suurimmilta osin elämäni on ollut mukavaa ja onnellista, nuo ikävät asiat vaikuttivat minuun liikaa. Mutta ilman tuota niin sanottua pohjalla käymistä, en olisi nyt tässä. Siitä alkoi niin perusteellinen matka ja tutustuminen itseeni, etten voi olla kuin kiitollinen siitäkin oppiläksystä. Aivan kuin olisin herännyt elämääni uudelleen.

 

Erityisherkän elämä

Erityisherkkänä koen asiat vahvasti. Niin ilot kuin surutkin. Yleensä se on mukavaa, kun saa pienistä asioista paljon sisältöä elämään, mutta joskus se on myös kuluttavaa ja palautumista tarvitsee enemmän. Minä näen ja aistin ympäristön erityisherkkänä tavalla, joka värisyttää mieltäni ja kehoani, niin hyvässä kuin pahassa. Lumoudun luonnon kauneudesta ja luonnonvoimista niin kovasti, että tuntuu kuin irtaantuisin koko kehostani ja olisin yhtä luonnon kanssa. Tulen niin surulliseksi ohjelmaa katsoessani päähenkilön puolesta, että itken helposti puolet jaksosta. Pakahdun niin äärettömästä kiitollisuudesta kun näen rakkaimpien leikittelevän iloisesti, että tuntuu kuin kehoni repeäisi. 

Kehoni kipuilee siis ikävistä asioista tai jännityksestä, mutta tunnen kehossani myös onnellisuuden ja kiitollisuuden tunteet. Sitten on vielä se toinen puoli, mikä liittyy muihin ihmisiin. Otan erityisherkkänä liikaa itseeni ihmisten ajatukset tyytymättömyydestä ja saatan pitää asioita sokeasti omana vikana, ennen kuin huomaan, etten välttämättä edes liity asiaan mitenkään. Väsyn helposti ihmispaljouden keskellä, saatan hämmentyä ja suojaudun kuoreeni pitkäksi aikaa minulle uhkaavilta tuntuvissa tilanteissa, vaikka tilanne ei koskisi minua ollenkaan. 

Ennen saatoin ottaa muiden tunteet omikseni, koska koin ne niin selvästi. Tuntuu, että aiemmin suorastaan imin ulkopuolelta ympäristössä olevia asioita itseeni ja muiden ihmisten olotiloja ja fiiliksiä. Hämmennyin, kun yhtäkkiä tunteeni olivatkin ihan erilaisia, mitä ne olivat hetki aiemmin. Aistin herkästi muiden ihmisten tunteita ja ympäristön fiilistä. Tunnen myös kehossani muiden ihmisten tuntemuksia. Nykyään onneksi tunnistan, milloin fiilis tai tunne ei ole oma ja se on helpottanut elämääni huomattavasti. Nykyään minulla onkin hyvin työkaluja siihen, etteivät tunteet ja fiilikset vaikuta minuun enää henkilökohtaisesti, vaikka aistinkin niitä.

Nykyään sanoisin, että erityisherkän elämä on antoisaa. Koen paljon, näen paljon. Ja ymmärrän itseäni hyvin, kun tiedostan tämän. Toivon, että tämä teksti avaa asiaa myös sinulle joko ymmärtämään itseäsi tai ehkä läheistäsi paremmin. Kerron myöhemmin vielä hyväksi havaitsemiani keinoja erityisherkkänä elämän kokemiseen. 

Ihmetellen<3 Johanna