Eristäytymistä ja sydämen panssareita

Ootko kuullut sanonnan "rakkaus ei tunne rajoja"?

Minä en ymmärtänyt niin pitkään aikaan mitä se oikeasti tarkoittaa. Tänä päivänä ymmärrän. Viime viikolla se oikein räjäytti mun tajunnan, kun se iskostui mun tietoisuuteen.

Eristäytyminen. Tämä kortti on tullut mulle kolme kertaa viikon sisällä, josta tämä kaikki alkoi avautua. Ja yhdellä luennolla ihmisen perustarpeista ja etenkin yhteenkuuluvuuden tarpeesta se vain kirkastui.

Elin erityisherkkänä ennen elämääni mukautuen ympäristöön, miellyttäen muita omalla kustannuksella. Kun oli niin hukassa, ettei tiennyt kuka on. Kun aina silti halusi tietää ja kysyi miljoonia kertoja itseltään, mitä haluan, kuka olen, mikä mun tarkoitus on. Ja vielä naureskellen veti senkin läpäksi, että ehkä isona tiedän..

Eheytymisen polulla sitä on tullut tutkiskeltua. PALJON. Vuosia. Ja tiedätkö mitä? Vaikka kuinka paljon olen saanut oivalluksia polkuni varrella, isoja ja kullanarvoisia, niin silti tämä selittää niin paljon ja on yks isoimmista oivalluksista mun elämässä.

Varjo- ja valotyöskentely on ollut niin oivalluttavaa, niin eheyttävää. Maailman suurin kiitollisuus nousee siitä, mitä kaikkea se on valaissut mun elämässä.

Sydämen panssari

Suojakuori, mitä olin rakentanut elämäni varrella. Suojakuori, minkä läpi oikeasti vain harva on päässyt, jos minä itsekään. 

Olin suojellut itseäni niin voimakkaasti, että suljin itseäni elämältä, sydämeni ympärille rakensin niin kovaa panssaria, että hukkasin aidoimman olemukseni jopa itseltäni.

Ja sitä etsiessä tuntee erillisyyttä. Kokee ulkopuolisuutta. Se taas loi huonoa itsetuntoa. Vähemmästäkin, kun ei tiennyt kuka on ja oli jotain muuta. Ja se taas loi rajattomuutta, kun yritin olla kaikkea kaikille. Että kelpaisin, että kuuluisin joukkoon. Etten olisi ulkopuolinen.

Että voikin yrittää suojella itseään niin kovasti ja niin tiedostamatta. Että voikin elää uskomuksen kautta, ettei kuulu mihinkään, etten kuulu kenellekkään. Mutta jos tuska on ollut niin syvä, sen piilottaa myös itseltään. Sitä tuskaa on herkkänä ihmisenä välillä vaikea ottaa vastaan.

Olin tuominnut itseni siitä, että olen juureton, etten kuulu mihinkään. Ihan sama, mikä tilanne ja yhteisö on ollut, en ollut uskaltanut antautua ja luottaa että kuuluisin johonkin, koska en ole uskonut että kuuluisin mihinkään.

Sitä kautta olen vähätellyt omia tunteita, omia ajatuksia, omia tarpeita. Ettei kukaan muukaan näkisi, että en kuulukaan tähän. Etten vain olisi jäänyt yksin.

Onneksi olen tällä polulla. Alkanut avaamaan itsessä niitä kerroksia aidoimman itseni ympäriltä. Olen työskennellyt sydänchakrani kanssa nyt aktiivisesti varmaan pari vuotta ja voi mitä kaikkea sieltä on noussutkaan. Tärkeimpänä lempeys ja välittäminen itseä kohtaan. Muilta opettelen vielä ottamaan sitä vastaan.

Mihin polku johtaa

Silloin kun ostettiin nykyinen kotimme kaksi ja puoli vuotta sitten, sanoin miehelleni, että nyt tuntuu, että mun on aika alkaa kunnolla juurtumaan mun elämään. Siihen mennessä olinkin kerennyt asuttaa 33 eri kotia elämäni aikana... 

Myös mun astrologisella kartalla lukee, että vasta kun löydän vierelleni kumppanin jonka seurassa voin oikeasti olla oma itseni ja tunnen turvaa, voin alkaa kehittyä harppauksin elämässäni. Kiitos rakas siis siitä, että oot tuonut mun elämään sitä turvaa, että olen uskaltanut alkaa näkemään itseni aidosti ja tulla näkyville aidosti. 

Tänä päivänä kuitenkin koen, että olen itsekin itselleni se turvasatama, minkä jokainen meistä tarvitsee. JA SE ON MERKITYKSELLISTÄ! Tätä en voi liikaa korostaa. Ihan kaikilla, mutta etenkin herkillä hmisillä, joihin vaikuttaa herkästi myös olosuhteet, ympäristö ja muut ihmiset. 

Ja tuntuu, että mun elämän tärkein tehtävä on saada ihmisiä oivaltamaan tätä samaa. Heräämään elämäänsä ja olemaan itselleen se kannatteleva peruskallio, jonka kautta tohtii kuulua joukkoon omana itsenään.

Että voin tuoda esille omaa tarinaa esille rohkaisten, ettei me olla yksin tarinoidemme kanssa. Ja että ei tarvitse jäädä oman tarinansa vangiksi. Aina on mahdollisuus. Aina on mahdollisuus raottaa sydämensä panssaria ja antautua elämän virralle, yhteenkuuluvuudelle. Omalle tarkoitukselle.

Koska loppujen lopuksi, me ei olla yksin. Me ollaan kollektiivisessa heräämistilassa, jossa jokainen voi tulla esille omana itsenään, näyttää tunteensa (rakentavasti), tiedostaa tarpeensa ja saada äänensä kuuluville. Tehdä herkkyydestä voimavaransa ja tietää mihin kuuluu.

Ei tarvitse esittää urheaa tai tehdä aina vain enemmän, vaan tehdä tarpeeksi hyvin ja olla silti riittävä ja tulla hyväksytyksi. Silti tuntea yhteenkuuluvuutta ja kannattelua. Ja mun niin niin syvä missio on, että voin auttaa muita helpommin sitä polkua kulkemaan, mikä on jokaiselle tarkoitettu. Ei sitä karikkoista, vaan sitä jonka reunoilla on meriveden sileiksi ja kauniiksi huuhtomia kiviä.

Muista, että sinä kuulut tänne. Sinä olet tärkeä.<3

Minkälaisen tarinan sää haluaisit itselle kirjoittaa?

 

Rakkaudella<3 Johanna Ihme

PS. Nostin tähän vielä yhden kortin. Kaksijakoisuus. Kertoo mielen malleista, siitä, miten ihminen voi todellakin ajatuksillaan saada itseään ristiriitaiseen tilanteeseen. Havainnoi siis ajatuksiasi ja muista, että ne eivät ole yhtä kuin sinä. Ota etäisyyttä ajatuksiisi ja ennemmin asenne, että kuvittelisit itsesi parhaaksi ystäväksesi. Muuttaisiko se ajatuksiasi?

PPS! Sun tarinaa pääset kirjoittamaan uusiksi, sellaiseksi mikä palvelee sua, myös tulevassa Herkkä voimaantuu sielustaan -kasvuohjelmassa, joka tulee ennakkomyyntiin tällä viikolla! Pysy kuulolla<3