Miten varjotyöskentely etenee

Tulin päivittämään aiemman postauksen varjotyöskentelyä. Oon pysähtynyt varjoalttarin puoleen nyt viikon verran jokaisena päivänä. Tunnelmat on olleet hmmm... vähintäänkin mielenkiintoiset.  

Piirteitä, mitkä mulla on ollut niin sanotusti piikkinä lihassa on ollut ehdottomuus, kapeakatseisuus, ulkoapäin ohjautuminen, uhriutuminen, syyllistäminen, sulkeutuminen, jääräpäisyys, olettaminen ja kontrollointi. Useissa näistä tunnistinkin miten se itsessä voi näkyä, mutta joidenkin kohdalla täytyi tosissaan käydä syvällistä dialogia itsensä kanssa, että pääsi mukaan tunnelmaan. Avaan vähän omia tuntemuksia jokaisen piirteen kohdalla ja käyn niitä tässä kohti läpi enimmäkseen niin, miten ne ovat näyttäytyneet minulle henkilökohtaisesti, eli miten olen käyttäytynyt ja puhunut itselleni näiden teemojen puitteissa. Ja mitä olen oppinut näistä piirteistä itsessäni.

Vielä jaksaa hymyillä, vaikka tunteiden skaala on äärilaitoja pitkin käytetty!

Omat varjoni

Ehdottomuus: tähän on ollut vaikein päästä kiinni. Tästä minulle nousee isoimmin ajatus siitä, että olin ennen ehdoton, rajaton. Että näyttäytyykö ympärilläni välillä oleva ehdottomuus (jyrkkä suhtautuminen) niin vahvana siksi, että minun pitäisi opetella ehtoja ja rajoja paremmin ja vahvemmin itseni kanssa. Tätä teemaa, ainakin omia rajoja olen työstänytkin muutaman vuoden aika ahkerasti. 

Kapeakatseisuus: saan tästä mielikuvan, kuin katsoisin itseäni liian pienestä peilistä. En näe koko kuvaa, en näe kokonaisuutta. En näe itseäni kunnolla. Ja yhdistän tämän siihen, kun niin paljon olen joskus aiem
min pienentänyt itseäni. Suorittamalla, miellyttämällä, mukautumalla. Tekemällä enemmän ja enemmän, kuitenkaan sen olematta koskaan tarpeeksi. Ainakaan tarpeeksi minulle itselleni.

Ulkoapäin ohjautuminen: tähän vaikuttaa kaksi ensimmäistäkin, koska ulkoapäin ohjautuvuuteen liittyy rajattomuus ja se, ettei tiedä mitä oikeasti itse haluaa. Mutta isosti myös se, että olin niin kaukana itsestäni. En todella tiennyt kuka oikeasti olin, mitkä olivat omat mieltymykseni, mikä oikeasti teki minulle hyvää. En tiennyt omia tarpeitani, en nähnyt ja kuullut milloin tein itseäni vastaan. Tai no kehoni kyllä kertoi isostikin, mutta en kuunnellut. Perustin tekemiseni, ajatukseni ja valintani täysin siihen, mitä ympärilläni tapahtui, mitä ehkä muut halusivat minun tekevän, mikä oli muille hyväksi ja varsinkin, miten kuuluisi tehdä ja mikä näytti hyvältä ja järkevältä.

Uhriutuminen: liitän tähän itsensä pienentämisen myös. Kun mikään ei riitä. Mutta pahin vaatija voikin olla ihminen itse itselleen. Tottakai ihminen pahoittaa mielensä kun elää ulkoapäin ohjautuen, silloinhan kaikki mielihyvä myös tulee ulkoapäin. Kaikkein merkityksellisintä olisi saada mielihyvän tunne sisäisesti. Onni, ilo, rakkaus. Kaikki nuo tunteet ovat jo sinussa, ja vaikka ulkomaailma voikin niitä vahvistaa, kaikkein tärkeintä on kuitenkin tehdä niitä asioita, jotka vahvistavat sitä sisäistä tunnetta. Silloin hyväksyy ympärillä tapahtuvat asiat eikä uhriudu. Toinen minkä yhdistin tähän, oli ajatus siitä, kun en edes pyytänyt apua, mitä silti saatoin toivoa saavani. Mistä päästäänkin seuraavaan aiheeseen...

Sulkeutuminen: jos et itse tiedä mitä haluat, miten voit pyytää sitä? Kysymys pyörii mielessäni, kun pysähdyn tämän piirteen äärelle. Suljin itseni, yhteyden itseeni ja energioihini täysin. Miksi? Koska luulin erityisherkkänä varmaan pärjääväni paremmin niin. Mutta kuinka hukassa voikaan ihminen silloin olla. Varsinkin rajattomana. Kun ei ole yhteydessä itseensä, ei voi välittää myöskään muille aitoa itseään. Tai varmasti osittain voi, ei kai sitä muuten olisi elossakaan, mutta niitä aidoimpia ajatuksia ja toiveita, aidointa itseään. 

Jääräpäisyys: kun suorittaa sata lasissa, ei kerkeä pysähtyä kuuntelemaan itseä. Ei uskalla kohdata itseä. Parempi jatkaa matkaa täysillä vain... Vai onko. Keho pysäyttää, elämä pysäyttää lopulta kuitenkin. Ainakin minun kohdalla teki vuosia sitten. Minun totuuteni ei ole ainoa totuus varsinkaan silloin, kun en ohjaudu sisäisesti, itsestä käsin. Tästä nousee ajatuksena myös tietoisuuden laajentuminen, toisin sanoen jääräpäisyys on egon kautta elämistä. Ehdotonta, suoritus- ja saavutuskeskeistä. Kun tietoisuus laajeni tämän asian suhteen aikoinaan, egon asema ei ollut enää niin vahva.

Olettaminen: kuinka usein olenkaan olettanut mikä on minulle hyväksi. Kuinka usein olen jättänyt kuuntelematta, mitä oikeasti kannattaisi tehdä, mihin suuntaan mennä. Tämän asian kanssa olen vääntänyt kättä usein, koska ihminen toimii niin automaatiolla. Nykyään pysähdyn usein kysymään itseltä, onko aikomukseni oikea ja ketä tämä palvelee, miksi teen näin, ja mistä tämä ajatus nousee. Koetan olla olettamatta. Olettaminen vie kauemmas itsestä, kauemmas läsnäolon tilasta, kauemmas aidosta yhteydestä muiden ihmisten kanssa.

Kontrollointi: kun meni sitä satasta lasissa koko ajan, oli hankala antaa ohjia toiselle. On hankala "luovuttaa", koska pelkää kohdata sitä mikä odottaa, kun hidastaa. Taas sanoin tässä kohtaa itselleni, että minun totuus ei ole ainoa totuus. Tästä nousee myös ajatus, että luotin elämään, elämä kyllä kantaa. Mutta oli pakko pitää iso kontrolli ympärillä tapahtuvista asioista ja tehdä kaikki itse, koska en luottanut itseeni. Jos minulla on koti (keho), jolla on hyvin hatara perustus (luottamus itseen), yrittää pitää taloa pystyssä ulkopuolelta (kontrollointi ympäristöstä) koska ei uskalla mennä katsomaan kuinka hutera se perustus voikaan olla. 

Metsässä asioiden pohtiminen on minusta vapauttavaa.

Syyt ja seuraukset

Moni asia siis alkoi viittaamaan menneisyyteeni, minkälainen olen joskus ollut, mitä asioita olen paljon jo työstänyt. Ainakin tiedän nyt, missä kohti olen menossa ja mihin vielä paneudun. En usko, että olemme koskaan valmiita, ja aina voi kehittää tietoisuuttaan. Mutta uskon, että kaikki vie eteenpäin. Moni asia myös selvästi nivoutuu yhteen eri teemoissa, mikä taas mun mielestä kertoo siitä, kuinka monisyistä elämä on ja miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. 

Lopun ajan koetan paneutua erityisesti siihen, miten nämä piirteet näyttäytyy tänä päivänä, eikä ainoastaan miten ne näkyy kohteluna itselle vaan myös ympäristööni. On ollut silti erityisen oivalluttavaa pysähtyä havainnoimaan, mistä asioista toimintani tai ajatukseni on voinut johtua ja miksi ne on triggeröinyt minua, vaikka oon käsitellyt näitä asioita aiemminkin. 

Luulen, että alitajuntani koettaa myös joltain osin vielä suojella minua kohtaamasta kaikkea, koska alun ärsytyksen ja ikävien tunnemelskojen jälkeen olen selvinnyt yllättävänkin neutraalilla mielentilalla. Toisaalta mulla on tänä päivänä niin hyviä työkaluja vapauttaa ylimääräistä kuormaa, että niistäkin toki on olut hyötyä. Palaan taas kertomaan varjotyöskentelyn etenemisestä! Tulen myös kertomaan vinkkejä siitä, miten on helpompi ottaa vastaan omia varjojaan ja kohdata niitä totuudellisesti.

Hmmm, joku päivä muuten jonkin teeman ympärillä nousi vahvasti sana oikeudenmukaisuus. Nyt en muista enää minkä teeman ja miksi, mutta halusin kirjoittaa sen muistiksi tähän, jos se aukeaisi uudestaan myöhemmin.

Helmikuisin terveisin,

Johanna